Taskujen tarina

Kaikki alkoi väreistä

Ajatus valjastaa liikkeen lisäksi värit tärkeäksi osaksi harjoitusten kulkua syntyi ratkaisuna alati esille kaivettujen värikynien ongelmaan. Vilkas ekaluokkalainen rakasti värikyniään. Usein ne kuitenkin veivät valtaosan ajatuksista ja huomiosta. Niinpä tein lukemisharjoituksen, jossa niitä sai käyttää. Muotoutui harjoitusmalli, joka piti tasaiseen tahtiin liikkeessä ja värin muistaminen motivoi ja ruokki keskittymistä. Ohje oli kipaista lukemaan sana, painaa mieleen se sekä sanalapun väri ja palata omalle paikalle etsimään ja ympäröimään sama sana listasta kyseisellä värillä. Harjoituksesta on vuosien aikana muovautunut lukuisia variaatioita, mutta liikkeen ja värien yhdistelmä on säilynyt. Kun käsiini osui kuuden värin värinoppa, jätin käyttöön vain nuo väriympyrästäkin tutut värit. Harjoitus aloitettiin nyt arpomalla väri noppaa pyöräyttämällä. Saatu väri ohjasi oikeanväristen tavukorttien, sanakorttien, sanalistojen tai kuvakorttien luo. Aloin merkitä harjoituksissa pedagogisten elementtien hakupaikkoja nopan värien mukaisesti. Päällystin rasioita ja etsin nopan värien mukaisia astioita, joihin laitoin tehtäviä haettavaksi. Noppa ohjasi oikeaan hakupaikkaan ja väri kuljetti muiden harjoituksessa mukana olevien elementtien luo kuin kompassi. Tämä toimi! Syntyi positiivinen ketjureaktio: ilo, innostus, motivaatio, toistot, keskittyminen – OPPIMINEN!

Vihot täyttyivät laskuista, sanoista, virkkeistä ja heikollakin lukutaidolla varustetut oppijat jaksoivat lukea saaden kokemuksen osaamisesta. Harjoitusidea toimi vuosi toisensa jälkeen jokaisella lapsiryhmällä erilaisista ja lukuisistakin oppimisen haasteista huolimatta. Oppimistulokset olivat hämmästyttävän positiivisia! Häiritsevien värikynien ongelmaan vuonna 2014 syntynyt ratkaisu poiki opetusmetodin, joka motivoi ja edesauttaa oppimista muistia ja omantoiminnan ohjaustaitoja ruokkien.

Tiinan taskumekko

Maaliskuussa 2021 pyysin ystävää ompelemaan itselleni mekon, johon tuli isot värinopan väriset taskut. Nopan pyöräytys ohjasi nyt lapsia hakemaan tehtävät opettajan taskuista. Innostus oli valtava! Jaoin ideani tuosta pedagogisesta mekosta Tiinan toiminnalliset Facebook- ryhmässäni ja aloin saada opettajilta yhteydenottoja, joissa kyseltiin, voisiko tuollaisen mekon jostain hankkia itselleenkin. Yllättäen löytyi lapsuuden ystävän johtama ompelimo, jossa mekkoja sitten tilaustyönä alettiin valmistaa. Satakunta mekkoa on lähtenyt innostamaan oppimista eri puolille Suomea. Enää mekkoja ei saa, sillä yrittäjälle diili oli kannattamaton. Mekkoja myytiin lähes tuotantokustannusten hinnalla. Noppa ja taskut olivat kuitenkin niin toimiva yhdistelmä, että mekon helmoista taskut siirtyivät päätöksestäni seinälle.

Oppituntien ja harjoitusten organisointia helpottamaan ja pedagogisia tarpeita palvelemaan syntyi hiljalleen kokonainen Tiinan toiminnalliset- väritaskujen tuoteperhe, jonka jokaisella jäsenellä on oma syntytarinansa. Yhteistä on se, että ne kaikki palvelevat oppimista lisäten liikettä, helpottaen eriyttämistä, mahdollistaen pelillisyyttä ja luoden työrauhaa. Oppiminen on paitsi tehokasta myös innostavaa ja mukavaa! Taskustojen avulla harjoituksiin saadaan helposti liikettä ja iloa opettajan vaivannäköä säästäen.

”Pyöräytä nopalla väri ja hae taskusta tehtävä” toimii yksinkertaisuudessaan perusohjeena kaikissa taskustoissa.

Ulkona oppimista palvelemaan syntyivät ripustettavat taskut, joiden avulla harjoituksiin saadaan helposti luontaista lisäliikettä ripustamalla ne etäälle toisistaan. Fyysistä haastettakin saadaan vaivattomasti kiinnittämällä tehtäväpussukka kiipeämistä tai muutoin erilaista liikkumista vaativaan paikkaan. Tehtävätikuille muotoutui oma pieneen tilaan mahtuva kuuden värin pöytätaskusto. Tuoteperhe on kasvanut sisältämään jo 9 erilaista versiota. Ja aina kohdatessani uudenlaisen haasteen tai pedagogisen tarpeen, löytyy ratkaisu kuudesta värinopan värisestä taskusta!

Nykyään taskuperheen tuotteista on pieni varasto, josta niitä postitetaan palvelemaan innostavalla ja tehokkaalla tavalla eri-ikäisiä oppijoita. Seinätaskusto on ensimmäinen väritaskutuote, jota on tilattu päivähoitoikäisten ryhmistä aina lukioluokkiin asti.

Sain eräältä opettajalta palautepostia, jonka mukaan ”Ope, koska on taas taskujuttuja?”, on heidän luokassaan usein kuultu kysymys. Lukuisista viesteistä kiteytän saman: ”Nämä todella toimivat!”

Tarinoilla on tapana päättyä onnellisesti. Taskujen tarinalle toivon vielä monta kirjoittamatonta lehteä käännettäväksi.

”En meinaa uskoa todeksi tätä tekemisen meininkiä, mikä taskustolla ja värikoodaamalla luokkaan syttyi!”, sanoo opettaja koulutukseni jälkeen.

Minä uskon! Iloitsen taskujen tuomasta oppimisen ilosta, oivalluksista, motivoitumisesta. Iloitsen kuullessani, miten opettajan omakin jaksaminen on taskujen myötä taas totta.

Tarina saa jatkua ja taskut täyttyä tehtävistä!